JÄSENASIAT
Jäsenasioista vastaa jäsensihteerimme.
Jäsenmaksut
- Vuosijäsen 28 euroa
- Perhejäsen 15 euroa (Kun joku perjeenjäsen on vuosijäsen, ei lehteä)
- Kannatusjäsen 50 euroa (Ei lehteä eikä äänioikeutta)
- Kasvattajan maksama uusi jäsen ensimmäiseksi vuodeksi 10 euroa
Miksi liittyä jäseneksi?
Suomen Keeshond ry on valtakunnallinen kaiken kessukansan oma yhdistys - tervetuloa mukaan toimintaamme!
Yhdistyksemme järjestää monenlaista toimintaa jäsenilleen alkaen virallisemmista harrastuslajeista toiminnan ulottuessa aina vapaamuotoiseen ja kaikille sopivaan paikallistouhuun sekä rotuumme liittyvään koulutukseen ja tiedotukseen. Kaiken toimintamme tavoitteena on rotumme hyvinvoinnin edistäminen sekä rodun parissa viihtyvien ihmisten toimintamahdollisuuksien lisääminen.
Esimerkkejä toiminnastamme:
- Vuosittain järjestettävät rodun erikoisnäyttely ja monipuolinen kessuleiri
- Harrastustoimikunta järjestää koulutusta harrastuslajeissa sekä rotumestaruuskilpailutTOKOssa, rally-tokossa ja agilityssä
- Paikallistoiminnan puitteissa kokoonnumme ympäri Suomea ennen kaikkea rennon yhdessä olon ja kessumaisen touhuilun nimissä - tehdään yhteisiä lenkkejä, paistetaan makkaraa ja jutellaan koirista samalla kun kessuille tarjoutuu tilaisuus liikuntaan ja leikkeihin koirakavereiden kanssa. Mukana on myös koulutustoimintaa.
Jäsenemme saavat kotiin kannettuna oman tiedotuslehtemme KESSUn neljä numeroa vuodessa sekä lukuoikeudet lehden digiversioihin. Lehdessä on paljon lisää tietoa rodusta ja toiminnastamme sekä runsaasti mukavia kessuihin liittyviä juttuja, laidasta laitaan.